top of page

Kuinka löydän sielunkumppanini?


Toivot ehkä jo kauan, että tapaisit sielunkumppanisi? Totuus on, että sielunkumppania ei voi etsiä. Sielut löytävät toisensa. Sinun ei tarvitse sitä ymmärtää, koska sielunrakkaus ei toimi järjen sääntöjen mukaan. Ymmärrän hyvin, ettei ole helppoa pysyä passiivisena ja vain „odotella“. Siksi kerron tänään sielunkumppanuudesta ja myös siitä mitä voimme tehdä, jotta avaamme itsemme tälle kohtaamiselle.



Mistä tiedän tapasinko sielunkumppanini? Mitä jos missaan hänet?


Et voi kulkea sielunkumppanisi ohi sitä huomaamatta. Sillä hetkellä kun katsotte toisianne silmiin, huomaat yleensä, että tämä tapaaminen koskettaa jotain sisälläsi. Aika ja paikka menettävät merkityksensä hetkeksi. Joskus voi olla, että myöhemmin vasta ihmettelet, mitä siinä oiken tapahtui. Jäät miettimään tapaamaasi ihmistä, joka tällä tavalla hetken kosketti sieluasi. Saatat yrittää järjellä selitellä itsellesi, miksi myöhemmin yhä ajattelet häntä ja tapaamistanne aina uudelleen ja uudelleen.


Usein tapaamme sielunkumppanimme epätavallisissa olosuhteissa. Juuri silloin kun sitä vähiten odotamme. Vaikka tämä tapaamamme ihminen pitäisi olla meille vieras, me silti tunnemme suurta luottamusta häntä kohtaan, aivan kuin olisimme tunteneet toisemme jo kauan. Välillämme on voimakas vetovoima ja voimme vain ihmetellä kokemiamme uskomattoman voimakkaita tunteita.


Mielemme ja järkemme tulevat tapaamisen jälkeen kovaan koettelukseen. Meidän järkemme ei voi tätä kaikkea ymmärtää, mutta sydämemme on täynnä sisäistä viisautta ja syvää rakkautta. Meistä tuntuu hyvältä ja oikealta olla yhdessä hänen kanssaan.


Siksi sielunkumppanin kohtaaminen herättää meissä yleensä valtavan määrän kysymyksiä…

Mitä tässä oikein tapahtuu? Miksi minusta tuntuu siltä kuin "olisin kotona" kanssasi? Miksi „tunnen“ sinut, vaikka en sinua tunne? Miksi yhdessäolo tuntuu niin luonnolliselta? Miksi minusta tuntuu siltä, että välilllämme on niin vahva side? Miksi "tunnen itseni" kun kosketan sinua? Miksi en löydä oikeita sanoja jotka tunteitani kuvaisivat? Miksi paikka ja aika menettävät tarkoituksensa? Miten voin puhua kanssasi kaikista elämämme asioista avoimesti kuin parhaan ystävän kanssa? Miksi en voi sinua unohtaa, vaan tunnen myös erossa ollessamme meidän välisen yhteyden?


Sielunkumppani ei yleensä ole kaikin puolin sinun „unelmatyyppisi“, jonka katalogista valitsisit. Oikeastaan järjellä ajateltuna, sielunkumppanit eivät usein edes ulkopuolisen silmin katsottuna „käy yhteen“ ja silti sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä. He saattavat olla aivan eri taustalta, eri uskonnoista, suurella ikäerolla, asua eri maissa tai mantereilla… Ympäristösi ei yleensä ymmärrä mikä sinua hänessä vetää puoleensa, mutta sydämesi ei häntä pysty vastustamaan.


Aito sielunrakkaus on täysin ilman vaatimuksia. Se toivoo vain, että sielunkumppanimme olisi onnellinen. Se ei halua omistaa, ei odottaa eikä vaatia toiselta mitään. On olemassa vain suuri kiitollisuus, että olemme hänet tavanneet. Usein tapaamiseen liittyy erittäin voimakas seksuaalinen vetovoima, mutta se ei aina ole niin. Yhteenkuuluvuuden tunne on huomattavasti suurempi kuin mikään tavallinen ihastus tai eroottinen vetovoima.



Onko olemassa oikeaa aikaa tavata sielunkumppani?


Jos olet tänään jo tasapainoinen, onnellinen ja rakastat elämääsi ja itseäsi sellaisena kuin olet, voit olla valmis kohtaamaan tasavertaisen sielunkumppanisi. Saattaa myös olla, että kun kohtaatte, vietät hetken aikaa hänen kanssaan, päivän tai ehkä kauemminkin. Useilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta kokea sitä uskomatonta onnea jakaa elämäänsä sielunkumppaninsa kanssa. Se on taivaan lahja. Mutta toisaalta; hyviä uutisia! Tällä hetkellä maailma on muuttumassa, rajoitteet ja ajatukset aukeavat, olemme avoimempia erilaisuudelle, etäisyydet pienenevät ja muuttuvat merkitsemättömäksi. Siten yhä useammat sielunkumppanit löytävät toisensa ja yhteinen elämä muuttuu päivä päivältä mahdollisemmaksi.

Useimmiten tapaamme sielunkumppanimme, jotta voisimme ihmisenä kehittyä ja henkisesti herätä sekä vahvistua. Tämä on se haastavin kohtaaminen elämässämme. Hän on meille eräällä lailla opettajana ja peilaa meille käyttäytymisellään kaikki heikkoutemme, jotta voimme kehittyä. Alamme huomaamaan uusia asioita itsessämme ja koko maailmassa ympärillämme.

Tällöin tämä tapaaminen asettaa elämämme aivan päälaelleen ja yritämme alkuun ehkä vastustaa ja kieltää sen herättämiä ajatuksia sekä tunteita. Saattaa olla, että olemme tapaamisen hetkellä parisuhteessa (jonka luulimme siihen asti olevan ihan ok) ja tämä kohtaaminen repii yllättäin meidät tästä normaalista arjesta miettimään sitä mitä „aito rakkaus“ oikeastaan on, ja olemmeko sittenkään tällä hetkellä sisimmässämme onnellisia? Eikä ainoastaan parisuhteen kannalta vaan koko elämässämme. Olemmeko oikeassa työssä, teemmekö sitä, mitä tekee meidät kaikin puolin onnelliseksi?


Heräämme myös miettimään, kuka me oikeastaan olemme ja mitkä meidän omat unelmamme ovat. Silti samaanaikaan yritämme tukahduttaa näitä uusia ajatuksia, ja niiden herättämiä pelkoja… Yritämme keskittyä takaisin "normaaliin" elämäämme ja uppoudumme kaikin voimin töihin ja harrastuksiin välttääksemme hiljaisia hetkiä, koska tiedämme tuolloin ajatuksemme aina palaavan takaisin tapaamaamme henkilöön ja hänen herättämiin tunteisiin. Elämämme tuntuu yhtäkkiä ilman häntä paljon harmaammalta.



Mahdollisia ongelmia sielunkumppanin kanssa?


Kun tapaamme sielunkumppanimme, se ei tarkoita että kaikki tapahtuisi heti kuin romanttisissa elokuvissa. Varsinkin tapaamisen alussa saattaa olla, että sielunkumppanit peilaavat toinen toisilleen omia sisäisiä kokemuksiaan tai tunnelukkojaan. Se mitä toisessa näemme ja kritisoimme, onkin meidän oma tehtävämme ja tämän ymmärtäminen auttaa meitä kehittymään ja parantumaan. Juuri tätä henkistä kasvua varten tapaamme sielunkumppanimme!

Sydänsäryt ovat osa sielunkumppanuutta. Viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia voi mennä kohtaamisten välissä. Vasta kun molemmat sielut ovat saavuttaneet tietyn tason, he tapaavat jälleen. Näiden tapaamisten välissä he jatkavat „omaa“ elämäänsä, saattavat olla parisuhteissa, jotka myös omalta osaltaan osallistuvat kehitykseen. Juuri tämän tarvittavan kehityksen vuoksi sielunkumppanit asuvat useimmiten kaukana toisistaan. Erossa olon aikana molemmat oppivat toistensa kautta. Vasta kun he molemmat ovat sisäistäneet tärkeät kokemuksensa, he voivat kohdata toisensa.



Oletko sinä valmis?


Sinun sielunkumppanisi kautta voit oppia löytämään tien sinuun itseesi. Jos et häntä vielä ole tavannut, voi olla, ettei ole vielä ole oikea aika sinulle, ettet ole vielä valmis siihen. Luota siihen, että Hän tulee kun on juuri oikea aika. Sielunkumppanin kanssa eläminen muuttaa sinun koko elämäsi. Sinun pitää vain olla valmis ja tehdä päätöksesi ottaa tämä suuri muutos elämässäsi vastaan.

Sielunkumppanit opettavat toisilleen aidon rakkauden.

Kun olet yhteydessä sisäiseen voimaasi ja parantanut edellisten suhteiden tuottamat haavat, voit tunnistaa sielunkumppanisi ja tämä uusi rakkaus voi elää. Ihmiset jotka elävät sielunkumppaninsa kanssa ovat henkisesti erittäin vahvoja, heillä on korkea energiataso ja kyky vaikuttaa, luoda ja saada paljon asioita liikkeelle.


Koska me kaikki olemme myös silti vain ihmisiä, saattaa olla, että tapaamasi sielunkumppani tekee lopulta päätöksensä järjen pohjalta, eikä tule olemaan kumppanisi tässä elämässä. Tällöin hän on tullut elämääsi vain "opettajaksi" ja hänen avullaan pystyit oppimaan ja kehittämään itsesi. Ei huolta, tässä tilanteessa kun olet valmis, luoksesi tulee uusi sielunkumppani, joka on valmis elämään rinnallasi tasavertaisena kumppanina. Pysy avoimena ja päästä irti kaikista rajoittavista ajatuksista, vaikka se alkuun tuntuukin todella vaikealta. Anna universumin yllättää sinut sillä, kuka ihana ja rakastava ihminen lopulta rinnallesi tulee!


Näin tunnistat oletko tavannut sielunkumppanisi

Ensimmäinen tapaaminen tuntui sinusta hämmentävältä.

Sinun tunteesi ovat vahvemmat kuin aiemmin.

Sinusta tuntuu haavoittuneemmalta kuin aiemmin.

Tapaaminen oli aivan sattumaa, odottamattomassa paikassa kuin kohtalon ohjaama.

Tapaamisen jälkeen aloit miettimään enemmän tämänhetkistä elämääsi ja sitä, onko se oikeasti se mitä haluat.

Sinusta tuntuu, että olette tunteneet toisenne jo kauan.

Yhdessäolo tuntuu luonnolliselta, on aivan kuin olisit tullut kotiin.

Välillänne on magneettinen tunne, jota ei sanoilla voi kuvailla.

Sinusta tuntuu, että välillänne on vahva sidos.

Sinulla on tunteita, joita sinulla ei aiemmin ollut.

Sinusta tuntuu, että olisit jollain lailla yhteydessä häneen.

Ajattelet häntä usein.

Näet ja huomaat asioita, jotka muistuttavat sinua hänestä.

Yhdessä ollessa aika ja paikka menettävät merkityksensä.

Sinusta tuntuu siltä, ettei välillänne ole mitään muureja eikä rajoja.

Teidän juttelunne voi jatkua ikuisuuksia.

Sinä rakastat pyyteettömästi, etkä odota toiselta mitään.

Pidätte samanlaisista asioista ja teillä on samantyyppisiä heikkouksia.

Voitte oppia toinen toisiltanne.

Tunnet uskomattoman syvää intiimisyyttä, vetovoimaa ja ystävyyttä.

Välillänne on vahva eroottinen vetovoima.

Erotessanne tunnet suurta kipua.

Tiedät, että kohtaamisenne muuttaa elämäsi.




Oletko valmis kohtaamaan sielunkumppanisi?


Toivon syvästi, että pystyin antamaan sinulle tässä lyhyessä muodossa tiivistelmän sielunkumppanuudesta. Kirjoitathan minulle, jos sinulle jäi asioita askarruttamaan mieltäsi. =)


Elämäntaidon valmennuksen ohessa olen huomannut, että meillä on usein vaikeuksia pysyä rentona ja vain odottaa, että sielunkumppanimme meidät joku päivä kohtaa. Toivomme niin kovasti tätä suurta rakkautta, että on vaikea päästää tästä unelmasta irti ja vain luottaa sen tapahtumiseen.


Tein apuvälineen, joka tähän auttaa: Valmistamassani Sielunkumppani-audiossa olen kätkenyt musiikin alle yli 80 erilaista affirmaatiota, joissa ajatusmaailmasi muokkaantuu huomaamattasi luottamaan siihen, että sinulla on jo nyt jossain päin maailmaa olemassa sielunkumppani, joka tuntee tällä hetkellä sinun ainutlaatuisen värähtelysi ja on jo matkalla luoksesi. Että olet nyt avoin ja valmis ottamaan hänet vastaan. Musiikin alla olevien affirmaatioiden avulla tämä kutsusi sielunkumppanillesi manifestoituu. Voit päästää irti etsimismooduksestasi, rentoutua ja ottaa tämä lahja vastaan.


Audion kuuntelun tavoitteena on myös, että tunnistat oman rakkautesi, rakastat itseäsi sellaisena kuin olet, ja olet jo nyt tällä hetkellä (myös ilman häntä!) onnellinen ja tasapainoinen. Kun tunnet tätä rakkautta sisimmässäsi, vahvistat vetovoimaisuuttasi. Sielunkumppanuuden tavoitteena ei ole tuoda sinulle rakkautta, jota sinussa ei olisi, vaan herättää sinussa itsessäsi sinun omat suuret pyyteettömän rakkauden voimasi.

Audion affirmaatioiden avulla saavutat sisimmässäsi tasapainoisuuden ja pystyt rentoutumaan ja luottamaan siihen, että kaikki on hyvin. Että kohtaat sielunkumppanisi kun on tullut sille oikea aika ja kun olet tähän valmis.

Käy tutustumassa ❤️



Toivon sinulle kaikkea hyvää! ❤️

Ja ihanaa loppuviikkoa!








PS. Jos tykkäsit tästä blogista, jaathan sitä eteenpäin, kiitos! ❤️

PS2. Ja tulethan mukaan meidän Instan ja Facen joukkoon,

kirjoittelen päivittäin elämään, onnellisuuteen ja rakkauteen liittyvistä teemoista.




885 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page